Saimaa Canal, GCH26G, 08.09.2004
Matkallamme Helsinkiin katsomaan Riverdancen esitystä päätimme pysähtyä Raminin lapsuuden leikkipaikoille Saimaan kanavan ensimmäiselle sululle. Kanavan lähettyvillä on kätkö, joka on helposti saavutettavissa ja mahdollisti travel bugin, Medicine Bag, jättämisen seuraavan kätköilijän matkaan.
Käyntimme oli myös ensimmäinen kerta kun Anna pääsi seuraamaan suuren aluksen kulkua sulun läpi. Sinä aikana Ramin sai riittävästi aikaa muistaakseen kanavan ja läpi kulkevien alusten strategiset mitat. Valitettavasti muistin hakutoiminnot eivät löytäneet toivottua tietoa. Onneksi kanavan rannoilla olevat tietoiskut antoivat kaiken tarvittavan tiedon. Näkemämme alus oli lähestulkoon suurin mahdollinen kanavan läpi kulkeva alus: 84 metriä pitkä ja 12,5 metriä leveä. Kuten kuvista näkyy, sen kokoinen alus täyttää sulun varsin tehokkaasti.
Sillä välin kun Anna ihaili uutta näkyä, aluksen merimiehille päivä oli yksi muiden joukossa normaalien työtehtävien tekemiseen. Sulkujen suojatessa allokolta näytti olevan varsin hyvä hetki maalata aluksen kantta.
Kuten aina, Flippe oli loputtoman utelias. Hänen piti nousta jatkuvasti näköalatasanteen aitaa vasten nähdäkseen mitä alhaalla tapahtui. Lopulta, nähdessään laivan ja tunnistaessaan kannella olevat ihmiset, piti Flipen tervehtiä heitä haukahduksellaan.
Itse kätkö on vanhan kanavan lähistöllä. Vanha kanava rakennettiin 1844-1856. Siihen aikaan se oli erittäin suuri urakka, etenkin kun valmiin kanavan kokonaiskorkeusero on yli 70 metriä. Kanava on osin rakennettu kaivamalla, mutta sen rakentamisessa on myös hyödynnetty olemassa olleita jokia ja järviä. Kaivetuissa osissa hevoset, ja myöhemmin hinaajat, vetivät aluksia ja proomuja kanavan läpi. Siihen aikaan alusten enimmäiskoko oli pituutta 31,2 m, leveyttä 7,1 m ja syväystä 2,4 m. Aikojen kuluessa uuden kanavan tarve tuli erittäin selväksi. Nyt jäljelle jääneitä vanhan kanavan osia ylläpidetään museoalueena (ainakin Suomen puolella).
Enimmän osan ajasta, jonka kanavan rannoilla vietimme, annoimme Flipen opetella kärsivällisyyttä ja käyttäytymistä hihnassa. Ilokseen lähtiessämme takaisin autolle jatkaakseemme matkaa Helsinkiin, hän pääsi juoksemaan hetken vapaana…
Pärnävaara, GCKDD2, 25.08.2004
Liperissä, Joensuun kupeessa, sijaitsee Pärnävaara. Liperin korkeimpia paikkoja tarjoten upeat näkymät itäsuomalaisesta maastosta metsineen ja järvineen. Pärnäaara oli aikoinaan puolustusvoimien havittelema tutka-asemaksi, entinen laskettelurinne ja nykyään urheilukeskuksen isäntä. Pärnävaaran alueella on lukuisia polkuja (talvisin latuja) ja ampumahiihtostadion. Aluetta käytetään myös erilaisten messujen ja koiranäyttelyiden järjestämiseen.
Kätkö itse on noin 300 metrin päässä koordinaattien osoittamasta paikasta. Koordinaatit vievät opastaululle, jonka vierestä löytyvät viitat eri reiteille etäisyyksineen. Kartasta näkyy ampumahiihtostadionin varoalue punaisella viivoitettuna. Sitä on syytä varoa. Mitkään merkityt reitit tai käytetyimmät polut eivät kuitenkaan kulje varoalueen läpi. Korkeusero opastaulun ja kätkön sijainnin välillä on noin 50 metriä. Etäisyys pisteiden välillä on siis pieni. Jyrkkien polkujen takia vaelluskengät tai muuten hyvin nilkkoja tukevat kengät ovat suositeltavia.
Kätkön koordinaatit saat katsomalla viittojen etäisyyksiä. Kätkön koordinaatit ovat N62°38.XXX’, E29°32.YYY’, missä
XXX = 747 – “Valaistu latu” * “Honkalampi” + “Honkalampi” / 2
YYY = 925 – “Joensuu” * “Lykynlampi” – “Valaistu latu” * “Jyrin lenkki” – “Valaistu latu” * (“Honkalampi” – 1)
Kalmanniemi, GCK912, 16.08.2004
Kalmanniemen kätkö oli ollut paikoillaan vain muutaman päivän kun kävimme sen löytämässä. Olimme tässä vaiheessa käyneet jo kaikki Joensuun alueella olevat kätköt ja oletimme seuraavan kätkön olevan pidemmän ajomatkan päässä. Onneksi Kalmanniemi putkahti kartalle siinä välissä. Se on lähellä entisen luostarin muistomerkkiä. Niemen nimihän tulee luostarin hautausmaasta, joka löydettiin kauan ennen kuin oli tietoa luostarin olemassaolosta paikalla. Löysimme kätköstä myös ensimmäisen travel bugimme.
Raminin kirjoittaessa logimerkintäämme Flippe alkoi osoittaa merkittäviä levottomuuden oireita odottaessaan leikkikaveria. Koska Kuhasalo on Joensuun rauhallisimpia paikkoja, päätimme kävellä lenkkipolun ympäri ja nauttia kauniin aurinkoisesta ja tuulisesta päivästä.
Vaikka kyseessä oli kaunis kesäpäivä, tuuli sai Pyhäselän näyttämään villimmän puolensa. Siinä missä suurin osa suomalaisista, etenkin Järvi-Suomen, järvistä on täynnä niemiä, lahtia ja saaria on Pyhäselkä varsin laaja selkä. Keskellä olevat saaretkin ovat Suomen järvistä eristyneimmät ollen jopa neljän kilometrin päässä mantereesta. Näin pienten avonaisten vesialueiden kanssa kohtuullisen pienetkin aallot näyttävät suurilta.
Uimarimme Flippe sai kokea aallokon kaiken voiman. Flippe oikeasti menee minne tahansa kepin, pallon tai frisbeen perässä. Aloitimme heittelyn aluksi pienempään aallokkoon ja kokemuksen karttuessa siirryimme kovimman aallokon kohtaan. Jälleen kerran Pippurimme osoitti, ettei lopeta niin kauan kuin jalat vain kantavat. Lähdimme lopulta kotia kohti kun aallokosta raahautui kalliolle kylmästä tärisevä koira.
Öllölä, GCJXTC, 14.08.2004
Matkalla Tohmajärveltä tälle kätkölle saimme oivan osoituksen siitä, miksi suomalaiset ovat niin hyviä rallikuskeja – Tohmajärvihän on Ari Vatasen kotiseutua. Jos joskus ajelet Tohmajärveltä kohti Öllölää, suosittelemme valitsemaan pienempiä teitä. Tiet ovat mäkisiä ja mutkaisia, mutta niin mukavia ajaa.
Kyseessä oli meillä päivän viimeinen kätkö ja valo alkoi jo olla aika vähissä. Siksi emme kiertäneet pientä luontopolkua, jonka varrella kätkö on. Sen sijaan keskityimme Flipen uittamiseen joessa. Ehkä myöhemmin meidän pitää palata alueelle uudemman kerran.
Aconitum Tohmajärvi, GCG2N9,
Päivän toinen kätkö oli lähellä Tohmajärven kirkkoa pienen luonnosuojelualueen reunalla. Ensitöiksemme ajoimme ohi kätköä lähinnä olevan parkkipaikan suoraan Tohmajärven kirkolle. Molemmille tämä oli ensikäynti Tohmajärvellä ja kirkon ja ympäristön kauneus yllätti. Kirkko ja kellotapuli ovat 1800-luvulta ja edustavat varsin perinteistä itäsuomalaista kirkkojen puurakentamista. Koska kirkko on varsin kaukana lähimmältä paloasemalta (ja Tohmajärven kylältä) on paikalla ollut jo pitkään automaattiset palovaroittimet.
Kirkon lähellä on vanha hautausmaa, josta löytyvät tavalliseen tapaan sankarihaudat ja muistomerkit sotiemme uhreille. Kuvassa olevat Karjalan miekat löytyvät Suomen sodan muistomerkistä.
Oli kuitenkin yllättävää löytää muistomerkki kuolleille neuvostosotavangeille heti uudemman (mutta silti vanhan) hautausmaan muurin ulkopuolella. Vaikka muistomerkin paikka hautausmaan ulkopuolella on varsin ymmärrettävä, on silti mukava nähdä, että heidätkin on muistettu.
Itse kätkö on jokin matkan päässä lähimmältä tieltä. Reitti kätkölle menee kaunista luontopolkua pitkin (noin kilometrin matkan). Luontopolun maasto ei ole tyypillistä Itä-Suomelle, sillä havupuita ja koivuja on varsin vähän. Metsä oli varsin lehtomainen ja kostea sekä saniaisten suosima.
Kätkön löytymiseen meillä meni jokunen tovi, sillä GPS päätti aloitta temppuilun ja ajoittain tarkkuus oli 60 m luokkaa. Lopulta kätkö löytyi ja samalla löysimme riittävästi kanttarellejä, että saimme seuraavan päivän aterian kerättyä. Kanttarellit ovat ainoita Raminin varmasti tunnistamia sieniä ja siten ainoita, jotka tarttuvat metsistä mukaamme. Ja saahan niistä erinomaisen kastikkeen uusille perunoille.
Luontopolun varrella oleva suo sai myös aikaa seuraavan häpeilemättömän väännöksen Pohjantähdestä: Alussa oli suo, keppi ja Flippe.
Paluumatkalla juutuimme hautausmaan muurin vierellä olevien metsämarjojen ja vadelmapensaiden kimppuun. Tovin marjoja ahmittuamme jatkoimme kohti Öllölää.
The stash of Vanha Puhos, GCJAN8,
Vanha Puhos on entinen teollisuusalue Kiteellä. Lähettyvillä on myös nykyinen teollisuusalue, joka on nimetty tylsästi pelkäksi Puhokseksi. Vanhan Puhoksen alueella on muutamia opastauluja, jotka kertovat alueesta. Opastaulut ovat siitä mielenkiintoisia, että niiden rakenteissa ei ole käytetty käsiteltyä puuta vaan tolpat on suojattu lahoamiselta hiillostamalla tolpan maan kanssa kosketuksissa olevat osat.
Alueella on edelleen satunnaisesti käytössä oleva mylly. Aikojen saatossa alueelta on kuitenkin hävinnyt vanha kartano sekä suurin osa alueen sahoista ja muista. 1800-luvulla alueen pääomistaja oli N.L. Arppe, joka toi myös ensimmäisen höyrylaivan Suomen järville. Alueella on myös omat yhteytensä Raminiin, 1900-luvun alussa alueen osti Oy Kaukas Ab, jonka tehtaiden varjossa Ramin on lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt.
Vanha mylly on erinomainen näyte suomalaisesta puurakentamisesta. Valitettavasti se oli suljettuna kun kävimme alueella emmekä päässeet sisältä näkemään yksityiskohtia sen rakenteesta. Myllyn vierellä on pieni voimalaitos, joka tuottaa sähköä kolmen metrin korkeuseron turvin. Koska mylly ja voimalaitos patosivat joen, piti uitetut puut kuljettaa maakannaksen yli. Tätä varten kirkoilla oleva kärri laskettiin veteen, täytettiin puilla ja kuljetettiin maavallin yli.
Itse kätkö on myllyn lähellä varsin mielenkiintoisessa paikassa. Tai ainakin niin luulisimme, sillä emme sitä löytäneet vaikka palasimme vielä seuraavana päivänä uudestaan tutkimaan aluetta. Mutta ei toinen käynti Kiteellä mennyt hukkaan, sillä saimme haettua muutaman pullon Nightwish olutta Kiteen kaupoista. Kätkön omistajan kanssa käymämme kirjeenvaihdon perusteella kätkö on saattanut kadota. (Päivitys: kätkö oli hetken aikaa kadoksissa, mutta on sittenmin löytynyt.) Flippekin yritti kovasti auttaa kätkön löytämisessä, mutta lopulta jouduimme sitomaan yli-innokkaan avustajan puuhun odottamaan.
Parin tunnin tuloksettoman etsinnän jälkeen päätimme jatkaa päivän seuraaville kätköille: Aconitum Tohmajärvelle ja Öllölään.
Orivirran saarto, GCJPM4, 13.08.2004
Järvi-Suomessa GPS:ien ilmoittamat välimatkat ovat välillä varsin huvittavia. Meillä GPS ilmoittama matka kotoa kätkölle oli 35 km, mutta todellisuudessa auton mittariin kertyi 85 km ennen kuin olimme kätkön luona. Niin sitä vain kävi, että pari järven selkää piti kiertää matkalla Ylämyllyltä Savonrannalle.
Itse kätkö sijaitsee vanhan ruotsalaisen linnakkeen raunioilla (röykkiö epämääräisiä kiviä). Linnake on rakennettu joskus 1500-luvun alulla ja huippuvuosinaan sen miehitys oli 300-400 miestä. Tarkkaa aikaa milloin linnake on hylätty ei tiedetä, mutta vielä 1600-luvun puolessa välissä siihen on tehty muutostöitä. Tie kätkön lähelle on vanha tie Orivirran ylittäneelle lossille.
Vanha lossin päätepistekin on saaressa, joten matkalla kylältä lossille on vanha silta, joka on onneksi jätetty paikoilleen ja on edelleen käytössä. Ajaessamme järven rantaa kohti kätköä, näimme pelastuslaitoksen veneen matkalla kohti laituria lähellä kätköä, vanhan sillan toisella puolen kylältä katsottuna. Tämä sai meidät ihmettelemään, sillä yleensä paloasemalta veneelle matkataan sammutusautolla eikä vanhan silta kestäisi sellaista painoa. Tilanne kuitenkin ratkesi kun näimme havaitsemamme veneen lähempää ja totesimme ettei kyseessä ollut pelastuslaitoksen venekalustoa. Itse kätkö löytyi linnoituksen raunioiden seasta Kassun avustaessa tällä kertaa.
Kun olimme kätkön löytäneet, päätimme huvittaa Flippeä heittelemällä keppiä joka puolelle rauniota ja vettä. Aina välillä silmät eivät pysyneet perässä ja Flippe joutui käyttämään nenäänsä etsinnässä. Yhdellä etsintäkerralla saimme tämän kuvan Flipestä seisomassa ylväänä.
Sillä välin kun Flippe jahtasi keppiä, Anna aloitti mustikoiden metsästämisen. Vaikka kesän sato ei olekaan ollut kovin kummoinen, saimme riittävästi makeutta suihimme. Ja pojat eivät saaneet yhtään mustikkaa.
Orivirran ylittävä uusi silta on rakennettu vuonna 1965. Sen korkein alituskorkeus on 12 m, joten silta tarjoaa varsin muhkeat näkymät yli Orivirran ja lähisaarten. Onneksi sillalla ei ollut ruuhkaa ja saimme napattua muutaman kuvan (auto oli siis pysäytettynä sillalle). Suomen maaseutu on loppupelissä varsin hiljainen perjantai-iltana, jopa kesäisenä sellaisena. Paluumatkalla meillä oli jo kaksi väsynyttä noutajaa nukkumassa takapenkillä.
Kolvananuuro, GCJH3H, 12.08.2004
Kätkö sijaitsee juuri Kolvananuuron luonnosuojelulalueen ulkopuolella. Luonnonsuojelualue on perustettu suojelemaan syvää rotkolaaksoa ja sen kasvustoa. Valitettavasti ilta alkoi jo hämärtyä emmekä ehtineet itse rotkolaaksoon. Mutta joskus myöhemmin selviämme sinnekin asti.
Itse kätkö on hylätyn maatilan pihapiirissä. Pihapiiri on hyvä esimerkki lukuisista pienistä ja köyhistä tiloista, jotka ovat jääneet hylätyiksi vuosien saatossa Suomen maaseudulla. Tilan lähettyvillä ei näkynyt jälkiäkään pelloista, joten siellä ei varmasti ole viljelty mitään vuosikymmeniin. Luonnollisesti kolusimme tilan rakennuksia muutenkin kuin kätkön löytääksemme. Talossa olevat sanomalehdet olivat vuodelta 1968. Tuntuu vain oudolta, että talo oli ollut hylättynä lähes 40 vuotta. Moneen vuoteen siinä ei kuitenkaan ole ollut asutusta.
Aina kun näemme, saati sitten tutkimme, hylätyn talon jäämme miettimään talon viimeisiä asukkaita ja lähdön syytä. Huolehtiko talosta iäkäs pariskunta kunnes elämän ja iän tosiasiat pakottivat heidät muuttamaan kaupunkiin vai ajautuiko talo hunningolle omistajan ryypiskellessä ties missä? Oli syy mikä tahansa, on aina surullista nähdä hylätty talo – pysyvä merkki haudatuista toiveista ja kuolleista unelmista…
Lopettaaksemme hieman mukavampiin tunnelmiin, kuva jälleen luonnon tarjoamasta kauneudesta auringonlaskun aikaan.
Eno One, GCJG9D,
Eno One (Enon ensimmäinen kätkö) sijaitsee yhden Enon monista kanavista rannalla. Pielisjoki kanavoitiin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja kolme jokeen rakennetuista kanavista on Enon kunnan alueella. Myöhemmin rakennettu Kaltimon voimalaitos on tosin tehnyt osan kanavista tarpeettomiksi, mutta niiden maavallit ja jotkut suluistakin ovat vielä jäljellä. Aloitamme näkymällä sululta etelään (länteen ?).
Kuvan oikeassa reunassa on maavallia kanavan ja itse joen välillä. Kaltimon kanavan ympäristön vedenkorkeus on noussut selkeästi voimalaitoksen rakentamisen jälkeen joten maasto on muuttunut alkuperäisestä. Tämän seurauksena on myös syntynyt joitakin hauskoja pieniä saaria.
Flippe osoittautui mainioksi avuksi kätköjen etsinnässä – tai niin hän ainakin luuli. Ramin hoiti tässä tapauksessa kätkön etsimisen Annan keskittyessä siihen, mitä logiin kirjoittaisi :).
Vaikka Enosta ei olekaan pitkä matka Uimaharjun tehtaalle, näkyy ilmansaasteiden väheneminen selvästi kun puista löytyy runsaasti jäkäläkasvustoja. Muistan (Ramin) itsekin ajan, kun Lappeenrannassa ei puista tahtonut jäkäliä löytyä sekä kun niitä alkoi taas esiintyä ilmansaasteiden vähennyttyä.
Vaikka Ramin on ajanut Enossa melko paljon ja Anna on kahdesti soutanut Kaltimon kanavan läpi, ei kummallakaan meistä ollut muistikuvia eteläisimmästä sulusta. Tämän viimeisen sulun vierellä on entinen sulunvartijan talo, jota Enon kunta käyttää ja vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin.
Nykyisin kanavan ja joen välinen maapenger on kävelyreitti ja huoltotie sulunvartijan talolle. Tässäkin padon aiheuttama vedennousu näkyy selvästi (etenkin näin sateisena kesänä) kun huoltotie on nipinnapin veden pinnan yläpuolella – ja paikoin sen allakin. Joen vartta kulkiessamme Flippe sai ensituntumaa kunnon virtauksen vaikutukseen vedessä. Veteen heitetyt kepit eivät käyttäytyneetkään ihan totutulla tavalla…
Swamp1, GC320A, 09.08.2004
Kätkö on Joensuun koillisosissa varsin lähellä asutusta. Eli helppo kätkö ensimmäiseksi kätköksi (tosin sittemminhän noita kätköjä on tullut lähemmäksikin kaupunkia ja asutusta). Kätkön alue on varsin tyypillisestä ojitettua suota ja metsää, joten ojien ylityksiin on syytä varautua.
Vaikka kuluva kesä ei olekaan mustikoiden kannalta mitenkään hyvä, valitsemamme reitin varrella oli useampia mustikoita matkaevääksi. Suurin osa jo mainituista ojista oli varsin pieniä ja kapeita, joten niiden yli oli helppo hyppiä. Mikään oja ei kuitenkaan ole liian pieni Flipelle uintipaikaksi.
Valitettavasti kaikki ojat eivät olleet pieniä. Tässä esimerkiksi yksi sellainen, jonka yli hyppääminen ei tuntunut järin järkevältä ratkaisulta. Onneksi joku oli harventanut ojien reunalla puustoa, joten saimme kevyen sillan rakennettua. Lopulta hetken vaeltamisen (ja Kassun ojan ylitykseen houkuttelun) jälkeen löysimme kätkön.
Paluumatkalla löysimme reitin, jonka varrella ei ollut aivan niin montaa ojaa. Ja huomattavasti parempi silta, kuin meidän aiemmin tekemämme…
Paluumatkalla luonto tarjosi meille kauniita pilviä Pyhäselän yllä ja haloja auringon ympärillä. Kaiken kaikkiaan vietimme erittäin mukavan parituntisen metsässä ja uusien asuntoalueiden laidoilla katsellen vasta rakennettuja taloja.
