Valokuvaus

Bird

Valokuvaus on aina ollut Raminille sellainen harrastus, jota hän on ajoittain jaksanut harrastaa ja Anna aloitti aktiivisemman valokuvauksen samoihin aikoihin kun aloimme liikkua yhdessä. Nyt digiajan ja koirien myötä kamera on alkanut pysyä kädessämme huomattavasti useammin.

Etenkin Life of Jalon (päivittäisiä kuvia pojistamme) ylläpitäminen ja päivittäminen päivittäin uusilla kuvilla on pakottanut käyttämään kameraa aktiivisesti, vaikkakin enimmäkseen koirien kuvaamiseen. Yritämme molemmat kuitenkin haastaa itseämme kuvaamaan välillä muutakin kuin pelkkiä koiria. Osittäin tämän takia Ramin on perustanut itselleen myös kuvablogin randomfire: shutterclicks.

Koska talossamme on kamera/tietokonenörtti, emme vielä ole löytäneet sopivaa ohjelmaa kuvagallerian luomiseen, joten toistaiseksi on tyydyttävä tutkimaan yllä olevien linkkien alta löytyvää kuvatarjontaa.

Koska nautimme erilaisten koirien valokuvaamisesta, olemme ajatelleet myös kaupallisen koirakuvauksen aloittamisen jossain välissä. Aiheesta lisää kunhan saamme konseptin kunnolla kasaan.